Puuvillaan juurtunut

Matti Laakso tietää taskujensa sisällön tarkkaan. Avaimethan ne siellä. Yhtä tarkka on tietämys Puuvillan miljöön nurkista, tiloista, koloista ja oloista.

Teksti Milla Majander

Tulipalo oli valloillaan, ja jokainen liikenevä mies laitettiin sammutusletkun varteen.

Nuoren koneasentaja-opiskelijan työharjoittelu puuvillatehtaassa venähti neljäksi vuosikymmeneksi. Tekemistä on huoltomiehellä riittänyt, myös kasvomuistissa.

– Aivan tuoreimpia kasvoja en vielä tunnista, mutta valtajoukolle puuvillalaisista osaan morjestaa, nauraa huoltomies Matti Laakso.

Puuvillan Kaupunkikorttelista ei löydy paikkaa, jossa Matti ei olisi käynyt. Onko ihmekään, sillä takana on kymmenisen tuhatta työpäivää Puuvillan tontilla. Ura alkoi värjäämön kunnossa-pitoporukassa 70-luvun lopussa. Nyt työhön kuuluvat lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien huoltaminen, kaiken sortin kunnossapitotyöt ja tietysti ne viikottaiset viemäreiden avaushommat.

– Kiinteistöjen vuokralaiset pidetään tyytyväisinä, se on meidän työtämme.

Paloa sammuttamassa

Matti on kokenut vanhan Puuvillatehtaan meiningin sekä tuntenut kohinan uudesta kauppakeskuksesta.

– Vaikka vuosikymmenet kulki vanhassa puuvillatehtaassa, ei kauppakeskuksessa kävellessä enää tahdo osata hahmottaa, missä osassa vanhaa tehdasta nyt ollaan. Niin se historia hämärtyy, Matti toteaa.

Toukokuussa 1981 hän pyöräili totuttuun tapaan töihin, mutta ei osannut aavistaa, miten työpäivä muuttuu.

– Pyöräilin sillan pieltä, kun näin savua kutomosalin katolta. Tulipalo oli valloillaan, ja jokainen liikenevä mies laitettiin sammutusletkun varteen.

Historia kummittelee tänäkin päivänä virallisessa työajassa, joka on tarkalleen 6.55–15.55.

– Porin sillan ylitti aikoinaan valtava määrä työläisiä. Tarina kertoo, että Rosenlewin tehtaalla työskentelevät menivät töihin kymmentä vaille seitsemäksi ja puuvillalaiset viittä vaille. Näin vältettiin paha ruuhka sillalla.

Tapahtumarikas työmaa

Puuvillan alueen kunnossapidon henkilöstövahvuus on supistunut liki sadasta miehestä kahteen. Joko nykyisellä työparilla on supermiesten voimat tai työ on muuttanut luonnettaan.

– 70-luvulla valmistunut koneasentajakin on joutunut opettelemaan aika paljon uudesta teknologiasta, Matti naurahtaa.

Huoltokäytäviä on satoja metrejä, ja koko alue on laaja. Askeleita tulee päivittäin kilometrikaupalla. Tarvittaessa otetaan alle puuvillari eli henkilökunnan oma Jopo.

– Kahta samanlaista työpäivää ei ole ollut. Monipuolinen työ ja mukavat työkaverit ovat tämän työn suola. Eiköhän täällä eläkeikään asti olla.

Puhelin soi ja huoltomiestä kaivataan jälleen. Tekemistä riittää. x

Jaa artikkeli